WARASTO FINLAND OY

Yhtiö joka välittää

Alkuvuodesta 2007 saimme asiakkailtamme pyynnön mahdollisesta varastointipalvelusta aikaisemmin aloitetun logistiikkahenkilöstöyrityksen toiminnan kasvaessa. Päätimme vastata huutoon ja 1.8.2007 perustettiin ensimmäinen varastomme Turun Lausteelle Warasto Finland Oy:n nähdessä näin päivänvalon. Jo alkuun oli selvää, että haluamme tehdä asiat valtavirrasta ja suurista alan yrityksistä poikkeavalla tavalla asiakaslähtöisesti siten, että logistiikka ei ole kaavoihin sidottu este, vaan yksilöllisistä tarpeista syntyvä mahdollisuus. Vuosien saatossa on konseptimme osoittautunut toimivaksi ja yhtiömme on kasvanut tasaisesti pitäen mukanaan jo alussa saatuja asiakassuhteita. Me annamme varastoinnille kasvot asiakkaamme määrittelemissä rajoissa. Henkilökohtainen palvelu yhdistettynä ammattitaitoiseen henkilöstöön tekee meistä lisäarvon, jonka pohjalle asiakkaamme on hyvä rakentaa omaa liiketoimintaa omilla vahvuuksilla. Tuusulan varastomme perustettiin vuonna 2011, Vantaan Ainontiellä toiminta aloitettiin alkuvuodesta 2019 ja Turun seudulla operoimme nyt jo lukuisissa eri tiloissa. Vuosikymmenen alussa aloitimme myös inhouse-logistiikan eli asiakkaamme varaston pyörittämisen heidän omissa tiloissaan. Vaikka tulevaisuus näyttääkin valoisalta, haluamme kasvaa vain säilyttämällä ketteryytemme sekä asiakkailta saamamme luottamuksen.

Tavoitteemme on olla logistinen lisäarvo asiakkaillemme. Tehtävämme on saada logistiikka sujumaan siten, että asiakkaamme niin toimittaja- kuin tilaajapuolella voivat keskittyä toimimaan omilla vahvuuksillaan. Haluamme olla kuten parhaat huoltajat, valmentajat tai erotuomarit eli hoitaa tehtävämme siten, että asiakkaamme saavat loistaa. Me autamme sinua olemaan oman pelikenttäsi tähtipelaaja.

Työympäristö: Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus johtavat yhdessä tekemiseen, jossa jokaisen panos on kaikille tärkeä. Osaamme ajatella itse, mutta toimimme yhdessä toisiamme tukien, yhteisen tavoitteen puolesta.

Sitoutuminen: Tiedämme yhteiset tavoitteet ja olemme valmiit tekemän asioita vielä hieman paremmin niiden saavuttamiseksi.

Palvelu: Tiedostamme asiakkaan tärkeyden kaikessa toiminnassa ja kohtelemme myös toisiamme toistemme parhaina asiakkaina.

Ympäristö: Pyrimme kaikessa toiminnassamme edistämään ympäristöystävällistä toimintaa.

Haluamme kasvaa logistiikan merkittäväksi toimijaksi alkuperäisiä periaatteitamme kunnioittaen ja luoda asiakkaillemme parhaan mahdollisen alustan oman toimintansa kehittämiseen sekä kasvattamiseen yhdessä meidän kanssa. Haluamme olla paras työpaikka kaikille, jotka täällä työskentelevät ja sitoudumme noudattamaan tasa-arvon ja toistemme kunnioittamisen periaatetta. Haluamme kyseenalaistaa väitteen, ettei työssä voi olla tuloksekkaasti hauskaa.

Meiltä saat osaavan henkilökunnan ja ammattitason palvelut, ilman kalliita investointeja ja kiinteistöjen omistukseen liittyviä rasitteita.

Logistiikkakeskukset

Lieto

 
Luolakalliontie 28–32
21420 Lieto

Espoo

espoo@warasto.fi
+358 (0)50 327 6656

Juvan teollisuuskatu 23
02920 Espoo

Juvan teollisuuskatu 25
02920 Espoo

Sipoo

sipoo@warasto.fi
+358 (0)40 067 6273

Rahtiraitti 11
04220 Sipoo

Hamina

hamina@warasto.fi
+358 (0)40 051 7129

Hailikarintie 8
49460 Hamina

Syväsatamantie 10
49460 Hamina

Lappeenranta

lappeenranta@warasto.fi
+358 (0)40 076 5529

Lastaajanväylä 22-24
53420 Lappeenranta

 

Yhteystiedot

Liedon työnjohto

Juha Rantanen
juha.rantanen@warasto.fi
+358 (0)50 467 5188

Espoon työnjohto

Jere Björninen
jere.bjorninen@warasto.fi
+358 (0)50 327 6656

Sipoon työnjohto

Tuomo Pircklén
tuomo.pircklen@warasto.fi
+358 (0)400 676 273

Haminan työnjohto

Ari Lehtonen
ari.lehtonen@warasto.fi
+358 (0)40 051 7129

Lappeenrannan työnjohto

Tero Pylvänen
tero.pylvanen@warasto.fi
+358 (0)40 076 5529

Myynti ja tiedustelut

Semi Hurtta
Avainasiakaspäällikkö
semi.hurtta@warasto.fi
+358 (0)50 309 6293

Mari Hietanen
Myyntipäällikkö
mari.hietanen@warasto.fi
+358 (0)50 472 3589

Santtu Jokela
Myynti- ja kehityspäällikkö
santtu.jokela@warasto.fi
+358 (0)40 018 4062

Hallinto, talous ja muut asiat

Mikko Yli-Rahko
Toimitusjohtaja
mikko.yli-rahko@warasto.fi
+358 (0)40 621 7232

Operatiivinen toiminta

Jani Hirvonen
Logistiikkajohtaja
jani.hirvonen@warasto.fi
+358 (0)40 034 8041

Taloushallinto

Anita Rautanen-Muuri
Kirjanpitäjä
finance@warasto.fi
+358 (0)44 040 0532

IT-järjestelmät

Rasmus Jokela
IT-asiantuntija
rasmus.jokela@warasto.fi
+358 (0)40 193 6494